Fite Oy ja Peaknet Oy (DESK) kertoivat helmikuussa 2025, että ne yhdistyvät ja tuovat Suomen johtavat AV-tekniikan osaajat saman katon alle. Uusi Fite Oy aloittaa toimintansa tänään.

Fite Oy palvelee nyt laajasti AV-näyttöteknologian käyttäjiä sekä toimistoympäristöjen AV-ratkaisuja tarvitsevia. Uusi yhtiö jatkaa Fite Oy:n nimellä ja lähes kaikki työntekijät ovat sen omistajia

– Yhdistyminen on toteutettu suunnitelmallisesti kevään ja kesän aikana asiakaspalvelun ohessa. Olemme kiitollisia asiakkaidemme hyvään palautteeseen palveluiden monipuolistamisesta sekä koko henkilöstölle ja kaikille matkan varrella mukana olleille hienosta työstä, jonka ansiosta olemme nyt uuden alussa, kertovat hallituksen puheenjohtaja Kari Hyttinen ja toimitusjohtaja Elmo Väisänen.

Fite on kasvanut asiantuntijayritykseksi, jolla on markkinoiden vahvin AV-suunnittelu- ja -asennusosaaminen sekä erittäin monipuolinen nykyaikaisten työympäristöjen tuote- ja palveluvalikoima. Fiten asiakaskuntaan kuuluu muun muassa laaja joukko suuria kiinteistönomistajia, joilla on paljon digitaalisia mainospintoja, johtavat ulkomainosyhtiöt ja vähittäiskaupan toimijat sekä lukuisia yrityksiä, jotka tarvitsevat vaativia neuvottelutila- ja valvomoratkaisuja. Työympäristöjen AV-ratkaisuja Fite toimittaa puolestaan lukuisille teollisuusyrityksille, hotelleille, toimistoille sekä hybridityön tarpeisiin.

– Olemme entistäkin monipuolisempia ja kilpailukykyisempiä. Asiakkaille tämä näkyy aina varmana osaamisena suunnittelusta ja hankinnoista toimituksiin, asennuksiin, käyttökoulutuksiin ja huoltoon saakka. Olemme ylpeitä saadessamme palvella asiakkaitamme ja tarjota maan parasta AV-tekniikan saamista. Tätä ajatusta kiteyttää asiakaslupauksemme Epic AV. Zero hassle. sekä uudistettu brändi-ilmeemme, joka hehkuttaa osaamisen ja teknologian liittoa, Elmo Väisänen sanoo.

Lisätietoja:

Kari Hyttinen, hallituksen puheenjohtaja, Fite Oy, 040 538 6648, kari.hyttinen@fite.fi

Elmo Väisänen, toimitusjohtaja, Fite Oy, 044 777 6100, elmo.vaisanen@desk.fi